Rakensimme yhdessä nuorten yrittäjien kanssa Yrittämisen uusi aika -valmennuksen, jossa käsittelimme kasvuyrittämiseen liittyvää osaamista ja työkaluja sekä ratkoimme haasteita – yhdessä.

Yrittäjyys – yksin tarpomista umpihangessa?

Keskusteluissa tuoreiden yrittäjien kanssa toistuu usein sama teema: yrityksen aloittamiseen tarjotaan tukea esimerkiksi uusyrityskeskusten kautta, ja jos yritys lähtee kasvamaan vuoden, parin jälkeen, niin joitain tukimahdollisuuksia on olemassa mm. ELY-keskusten taholta. Kuitenkin oletetaan, että yrittäjä tarpoo sen kuuluisan kuolemanlaakson läpi koko lailla yksin. Ihan kuin yhteiskunnan tarkoitus olisi kerta kaikkiaan happotestata vastasyntyneen yrittäjän kestävyys, sinnikkyys ja yritteliäisyys. Jos kuuseen katsos kurkottaa…

Toki on olemassa yrittäjäjärjestö. Mutta aloittavan yrittäjän itsetunto voi olla hapuileva, epävarmuus omasta ideasta käsin kosketeltava ja kassa kolisevan tyhjä. Tällöin pienetkin ylimääräisiksi koetut maksut hirvittävät ja ”oikeiden yrittäjien” seura tuntuu kaukaiselta ja suljetulta piiriltä. Voisiko kasvun rohkeutta ja ennen kaikkea kasvuyrittäjän identiteettiä luoda jo yrittäjäuran alkutaipaleella?

Voisiko kasvun rohkeutta ja ennen kaikkea kasvuyrittäjän identiteettiä luoda jo yrittäjäuran alkutaipaleella?

Lukuisista keskusteluista, luetuista tutkimuksista ja asiakkaidemme kanssa koetuista matkoista rohkaistuneena alkoi ajatus valmennuskokonaisuudesta itämään mielessämme. Yhdessä nuorten yrittäjien kanssa ideoimme pilottikokonaisuuden, jonka tärkein tavoite oli kasvumentaliteetin luominen ja heimoutuminen toisten samanmielisten kanssa. Rakensimme koulutuksen, jossa käsittelimme kasvuyrittämiseen liittyvää osaamista ja työkaluja sekä ratkoimme haasteita – yhdessä.

Valmennuksessa sai kysyä ja ihmetellä. Valmentajat sparrasivat, mutta eivät välttämättä antaneetkaan suoraan oikeita ratkaisuja. Kaiken tuon pinnan alla punaisena lankana oli kasvuyrittäjäitsetunto ja -mentaliteetti. Kun koulussa opetetaan biologiaa, kasvatetaan orvokkien ohella ihmistaimia. Me kasvatimme kasvuyrittäjiä, siinä missä kävimme läpi strategiaa, muotoilimme palveluja ja ihmettelimme digimarkkinoinnin taikoja. Ja kuten orvokintaimet alkavat putkahdella mullasta, saimme mekin kohdata oivalluksia ja juhlia ensimmäisiä rekrytointeja sekä nupullaan olevia, aitoja kasvuyrittäjiä.

Kasvuyrittäjyys on rohkeutta haluta enemmän

Vuosi vierähti ja tuli loppukeskustelujan aika. Mikä oikeastaan on tärkeää kasvuyrittäjyydessä? Mikä oli tärkeää valmennuksessa? ”Joku uskoi minuun ja ideaani.” ”Huomasin, etten olekaan yksin kysymysteni ja ongelmieni kanssa.” Kyseiset lainaukset ovat viimeisten valmennuskertojen keskusteluista, ohjausryhmässä läpikäydystä palautteesta sekä loppuseminaarin puheenvuoroista. Saimme todistaa niin huikeita henkilökohtaisia kasvutarinoita, ettei ole epäilystäkään, etteivätkö ne säteilisi myös yrityksiin uusina ideoina, palveluina ja kasvuna monessa mielessä.

Ehkä juuri nämä yrittäjät alkavat säteillä ympärilleen sitä tulevaisuudenuskoa, ratkaisukeskeisyyttä ja uteliasta otetta murroksen mahdollisuuksiin, mikä muuttaa maaimaa? Kuolemanlaaksosta kivuttiin vuoden aikana jo vähän korkeammille näköalapaikoille. Osan suunta on vielä sumuinen, osalla kristallinkirkas, mutta yksi asia on varmaa: yksin ei tarvitse enää yrittää. ”Henkisellä tuella oli valtava merkitys, itsetuntoni yrittäjänä kasvoi ja osasin ruveta vaatimaan myös yhteistyökumppaneiltani oikeita asioita. Pian minä ohjasinkin heitä asioissa, joissa olin aiemmin ollut heidän armoillaan.”

Kasvuyrittäjiä fanittaen,  Suvi Kohisevankoski

Tämä kirjoitus perustuu Lump sum -rahoitteisen kasvuvalmennuksen kokemuksiin, palautteeseen ja vuosien varrella siunaantuneeseen kokemukseen yritysten kasvun haasteista ja niihin tarttumisesta. Yrittämisen uusi aika -hankkeen toteuttivat yhteistyössä Talentree Oy, Etelä-Savon Yrittäjät ja Etelä-Savon Ely-keskus vuoden 2017 aikana. Mukana oli 15 eteläsavolaista kasvuyrittäjää ja valmennus koostui 12 lähipäivästä sekä tukevista digitaalisista ratkaisuista.