Webinaari 4.6. klo 9-10: Lisäarvoa tuova strateginen hallitus

Ilmoittaudu

Strategia ja johtaminen

Olli Paavola kasvokuva

Olli Paavola

Olen saanut vaikuttaa siihen, millaista työyhteisöä rakennamme

Tulin Talentreelle vuoden 2012 alussa. Tätä ennen työskentelin taloudellisessa tiedotustoimisto TAT:issa, jossa vastuullani oli Itä-Suomen alueen yritysten ja oppilaitosten yhteistyön kehittäminen, mm. Yrityskylä-konseptin tuominen Kuopioon. Työ sisälsi paljon sidosryhmätyötä, edunvalvontaa ja vaikuttamista. TAT:in perustehtävänä oli vaikuttaa osaajapulaan ja varmistaa, että alueen yritykset saavat tarvitsemaansa osaavaa työvoimaa. 

Työn aloittaminen Talentreella oli urallani merkittävä käännekohta.

Olli Paavola, varatoimitusjohtaja ja liikeenjohdon konsultti, Talentree

Mukana yrityksen tarinassa

Vuonna 2012 Talentree oli käytännössä Antti ja Antin isä; yritys oli aloittanut toimintansa edellisenä vuonna. Antti kysyi, kiinnostaisiko minua lähteä mukaan. Minulla meni jonkin aikaa pohtiessani olisiko minulla rohkeutta hypätä mukaan tähän uuteen ja tuntemattomaan. Meillä ei ollut pitkää yhteistä historiaa, ja yritys oli nuori. Lopulta luotin Anttiin ja hänen esittelemäänsä strategiaan.  

Työn aloittaminen Talentreella oli urallani merkittävä käännekohta. Sovimme Antin kanssa, että katsomme tilannetta puolen vuoden ajan. Jos kaikki sujuisi hyvin, lähtisin mukaan osaomistajaksi. Olen ollut osakkaana 2013 vuoden alusta. 

Työni pääpaino oli aluksi valmennuspuolen kehittämisessä, mutta tein alusta asti myös konsultointiprojekteja. Ensimmäiset viisi vuotta meillä oli pieni yritys, ja päätehtävänä oli oman työni myyminen ja hoitaminen. Vuosina 2016–2020 digiliiketoiminta tuli mukaan tarjoomaamme, ja minulle tuli vastuu konsultointiliiketoiminnasta. Vastuulleni kuuluivat tuolloin konsultointiliiketoiminnan johtaminen, myynti ja asiakastyö.  

Vuodesta 2021 alkaen olen keskittynyt enemmän myyntiin ja asiakastyöhön, erityisesti vaativampien asiakasprojektien parissa. Myynnissä keskityn nykyisin pääosin strategiatöihin ja suurempiin asiakkuuksiin. Toimin myös varatoimitusjohtajana ja osallistun päätöksentekoon.  

Kokemuksella on merkitystä

Merkityksellisyyttä työhöni tuo ennen kaikkea se, että voin auttaa asiakkaitani menestymään ja saavuttamaan tavoitteensa. Se palkitsee, kun asiakas on tyytyväinen ja antaa positiivista palautetta. Tämä konkretisoi sen, että olen pystynyt tuomaan lisäarvoa heidän liiketoimintaansa. On tärkeää, että työlläni ja kokemuksellani on merkitystä ja pystyn synnyttämään oivalluksia asiakkaan päässä.  

Urallani Talentreella on ollut paljon hienoja hetkiä. Olemme saaneet tunnustusta ulkopuolisilta tahoilta, kuten vuoden uusyrityspalkinnon vuonna 2014 ja Kuopion vuoden yritys -palkinnon vuonna 2022. Henkilökohtaisesti tärkeimmät hetket ovat olleet asiakasprojekteissa, joissa olen ylittänyt itseni ja asiakkaan odotukset. 

Olen ylpeä myös siitä, että olen rekrytointien kautta voinut auttaa ihmisiä urallaan uuteen ja eteenpäin sekä palautteesta, jota esihenkilönä sain. Työyhteisö on minulle tärkeä, ja olen aina viihtynyt työkavereiden kanssa myös vapaa-ajalla. 

Jatkuvasti uuden äärellä

Työskentely Talentreella on ollut jatkuvaa oppimista ja kasvamista. Konsulttina olen etuoikeutetussa asemassa, koska pääsen ja minun täytyy oppia uusia asioita jatkuvasti. Se on hieno, mutta samalla myös haastava osa työtäni: joka päivä on lunastettava asiakkaiden odotukset. Eniten oppimista tapahtuu kollegoiden ja asiakkaiden kanssa työskennellessä.  

Talon sisällä meillä on aina ollut monipuolista osaamista, ja työskentelemällä muiden kanssa olen oppinut valtavasti. Olen joutunut usein tilanteisiin, jotka ovat olleet uusia ja haastavia, mikä on osaltaan auttanut kehittymään. Samalla suoritusvarmuus on lisääntynyt. 

Talentree on tukenut minua urallani monin tavoin. Se osallistui esimerkiksi EMBA-opintoihini 2015–2018 ja tuki tutkinnon suorittamista kokonaisuutena. Talon sisällä olemme aina suhtautuneet myönteisesti oppimiseen, ja kehittymiseen, mikä on antanut myös minulle mahdollisuuden kasvaa työssäni. 

Arvopohjaista ja antoisaa tekemistä

Arvostan Talentreessa erityisesti arvopohjaisuutta. Olemme aina pyrkineet toimimaan arvojemme mukaisesti, vaikka se olisi vaatinut vaikeitakin päätöksiä. Olen myös kiitollinen siitä, että olemme onnistuneet houkuttelemaan ja pitämään osaavia ihmisiä.

Konsultin työ on monipuolista ja muuttuvaa, ja oman persoonan sopivuus tähän työhön on tärkeää, kun harkitsee meitä tai vastaavaa yritystä työpaikkana. Työ vaatii itseohjautuvuutta, paineensietokykyä, ongelmanratkaisukykyä ja hyviä sosiaalisia taitoja.  

Konsultin työ tarjoaa loistavan mahdollisuuden oppia ja kehittyä, ja voit tehdä siitä lyhyen tai pitkän osan uraasi. Konsulttina saat olla jatkuvasti uusimman tiedon äärellä ja oppia uusia näkökulmia. Tämä vaatii myös itseltä avoimuutta uudelle. Työskentely voi olla erittäin palkitsevaa ja antoisaa, mutta se vaatii myös paljon omistautumista ja kovaa työtä. 

Talentreessa on ollut hienoa, että olen saanut vaikuttaa siihen, millaista työyhteisöä rakennamme. Täällä olen aina voinut olla oma itseni. Täällä on kannustettu oppimaan ja kehittymään, mikä on ollut minulle erittäin arvokasta. 

Täällä olen aina voinut olla oma itseni.

Olli Paavola, varatoimitusjohtaja ja liikeenjohdon konsultti, Talentree

Tutustu Olliin

Olli Paavola

Varatoimitusjohtaja, liikkeenjohdon konsultti

Historiaa tunteva konsultti vahvuusalueinaan omistaja- ja liiketoimintastrategiat, muutoksen johtaminen ja esihenkilötyön kehittäminen.

+358 50 587 7626 olli.paavola@talentree.fi
Olli Paavola kasvokuva

Lue lisää

Strategia & johtaminen

Valitse selkeä yhteinen suunta ja ymmärrys siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Kehitä kykyänne johtaa tehty työ arkeen ja toteuttaa muutos.

Tutustu palveluun