Asiantuntijawebinaari 8.10. klo 8-9: ONNISTU STRATEGIAN TOIMEENPANOSSA, osa I

Ilmoittaudu

Soile Rissanen Talentreen HR-johtajaksi

KTK, tradenomi Soile Rissanen aloittaa Talentreen HR-johtajana 1. lokakuuta 2022.

Soilen laaja osaaminen on myös Talentreen asiakkaiden käytettävissä vaativissa strategia- ja HR-projekteissa sekä strategisen osaamisen kehittämisen tukena.

Nimitys vahvistaa Talentreen kykyä palvella niin omia työntekijöitä kuin asiakasyrityksiä toimintaympäristön jatkuvassa murroksessa.

Arvopohja ja ajatusmaailma yhdistävät

Rissanen on työskennellyt 15 vuoden ajan tukipalvelujohtajana erityisesti talousjohtamisen, HR:n, ICT-toimintojen ja riskienhallinnan parissa eri organisaatioissa, viimeisimmäksi Leijona Catering Oy:n talousjohtajana.

HR-johtajana Rissanen vastaa Talentreen eteenpäin katsovasta ja systemaattisesta henkilöstöhallinnosta ja kyvykkyyksien kehittämisestä sekä hyvinvoinnin ja uudistumiskyvyn mahdollistavasta kulttuurista.

Siirtymä Talentreelle pohjautuu yhteisiin arvoihin.

– Hakeutumiseni Talentreelle oli arvo-matchin tuotos. Yrittäjäsuvun kasvattamana arvotan korkealle toisten ja oman työn arvostuksen sekä intohimon työhön ja yhdessätekemisen voimaan. Päällimmäiset kokemukseni Talentreesta asiakkaana vuosien varrella ovat kunnioitus, vilpittömyys, tavoitteellisuus, sitoutuneisuus ja draivi tehdä menestystä yhdessä. Näiden arvojen varassa lähdemme kehittämään talenttitiimimme kyvykkyyksiä vahvuuksien päälle rakentaen, aidosti ja yhdessä, Rissanen kommentoi.

Talentree on kasvanut 12-vuotisen toimintahistoriansa aikana reilun 50 hengen organisaatioksi, jolla on selvät kasvutavoitteet.

Toimitusjohtaja Antti Haapakorvan mukaan on nähtävissä, että tarve henkilöstövoimavarojen ja osaamisen systemaattiseen kehittämiseen kasvaa jatkuvasti niin asiakkaiden keskuudessa kuin sisäisesti. Työntekijäkokemukseen panostaminen on keskeinen investointi kohti haluttua tulevaisuutta.

– Ajattelussamme tulee ensin erinomainen työntekijäkokemus. Tämä johtaa voittavaan asiakaskokemukseen, ja edelleen taloudellisiin tuloksiin. Prosessiemme pitää olla valmiina seuraavien 50 talentin mukaan ottamiseen, Haapakorva täsmentää.

Tarve strategiselle kyvykkyyksien kehittämiselle kasvaa

Kulunut vuosi on osoittanut kasvavan tarpeen strategiselle kyvykkyyksien johtamiselle, joka ottaa kantaa siihen, millaiselle muutosmatkalle yritys on lähdössä ja mitä kyvykkyyksiä ja osaamista se tarvitsee, jotta matka onnistuu.

Talentreen strategisen HR:n palvelut tarjoavat tukea mm. kyvykkyys- ja osaamisstrategian laatimiseen, johtamisen vision kirkastamiseen ja esihenkilötaitojen kehittämiseen.

– Soilen kaltainen kokenut osaaja tuo reilusti lisäarvoa niin omalle kuin asiakkaidemme muutosmatkalle. Soilen työnkuvassa yhdistyvät luontevasti sekä Talentreen sisäinen HR-johtajuus että vaativa asiakastyö, Antti Haapakorva kommentoi.

– Omassa johtamisen kuplassani tulevaisuuteen herättelevät rohkeus ja resilienssi. Uskon, että kyvykkyyksien rohkea ja kokonaisvaltainen johtaminen luo ketterää kilpailuetua. Maailmassa, jossa häiriönsietokykyämme koetellaan ennenkokemattomalla tavalla, ei kestävää ja inhimillistä työelämää voi rakentaa, elleivät perusasiat ole kunnossa. Hyvää johtamista ei saa, ellei sitä vaadita ja vaalita, Rissanen toteaa.

Konsultilta haetaan usein ulkopuolista osaamista ja näkemystä, sillä maailman muuttuessa nopeasti ei kaikkea näe – eikä ehdi tehdä – itse. Samalla lailla Rissanen tuo Talentreen henkilöstöjohtamiseen kokemusta ja näkemystä, jota hänelle on kertynyt työuran varrella useista toimintaympäristön murroksista ja muutosvoimista, jotka edellyttävät käännöstä.

– Uskon, että selkeä, hyvin fokusoitunut, tavoitteellinen ja yhdessä tehtävä työ vie parhaiten kohti organisaation visiota – sydäntä unohtamatta, Rissanen tiivistää.

Tutustu Soilen ajatuksiin rohkeasta johtamisesta ja muutoksessa menestymisestä.

Asiantuntijamme

Johanna Haapakorva

Liikkeenjohdon konsultti, valmentaja

Inhimillisen liiketoiminnan kehittäjä vahvuutenaan johtamisen, kulttuurin ja kyvykkyyksien kehittäminen, osaamisen johtaminen ja strateginen HR.

+358 50 379 4795 johanna.haapakorva@talentree.fi
Johanna Haapakorva kasvokuva

Kaisa Kohtamäki

Liikkeenjohdon konsultti ja valmentaja

Organisaatioiden ihmislähtöinen kehittäjä ja valmentaja vahvuuksinaan johtamisen ja esihenkilötyön kehittäminen, strateginen HR sekä strategiatyö.

vanhempainvapaalla kaisa.kohtamaki@talentree.fi
Kaisa Kohtamäki kasvokuva

Katariina Riikonen

Liikkeenjohdon konsultti

Ihmisistä, muutoksen läpiviennistä ja liiketoiminnan kehittämisestä innostuva projektipäällikkö ja konsultti, vahvuusalueenaan eri selvitykset ja tutkimukset.

+358 44 2506835 katariina.riikonen@talentree.fi
Katariina Riikonen kasvokuva

Kaisa Stigell

Toimitusjohtaja, liikkeenjohdon konsultti, valmentaja

Liiketoiminnan kehittäjä vahvuutenaan strategioiden laatiminen ja toimeenpano, muutoksen läpivienti sekä itseohjautuvien organisaatioiden rakentaminen.

+358 50 368 1320 kaisa.stigell@talentree.fi
Kaisa Stigell kasvokuva

Lue lisää

HR & valmennus

Luo kestävää kasvua ihmisten kanssa, osaamista ja uudistumiskykyä kasvattamalla.

Tutustu palveluun