Inhimillisen liiketoiminnan kehittäjä vahvuuksinaan johtamisen, kulttuurin ja kyvykkyyksien kehittäminen, osaamisen johtaminen sekä strateginen HR.
HR ja valmennus
Lisää kykyä johtaa ja edetä kohti tavoitteita yhdessä.
Kehitä bisnestä ihmisistä käsin
Työn murros haastaa johtajia ja työyhteisöjä uudistamaan toimintatapojaan. Ihmisten ja yhteistyön johtaminen onkin viimeistään nyt yhtä tärkeää kuin liiketoiminnan ja talouden johtaminen. Samalla HR:n rooli muuttuu yhä strategisemmaksi, kun ihmiset ovat aidosti liiketoiminnan ytimessä.
Parhaimmillaan strategia, kulttuuri ja johtaminen tukevat toisiaan, ja tavoitteita kohti edetään systemaattisesti.
Talentreen strateginen HR:n palvelut kehittävät kanssasi johtamista ja kulttuuria yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Vahvuutemme on moderni johtamisosaaminen ja vahva liiketoimintalähtöisyys, joiden avulla vahvistamme niin osaamista kuin tulosta.

Referenssi
Talentreen asiantuntemus on ollut todella kovaa.
Pirta Piiroinen, toimitusjohtaja, Premius Kuntoutus Oy
Palvelutasot
Hanki kauttamme näkemystä ja resurssia henkilöstön kehittämiseen esimerkiksi projektitiimin, interim-osaajan tai yksittäisen sparraushetken muodossa. Olemme apunasi muutoksen jäsentäjänä, varmistajana ja tukijana.
Sparraus
Ymmärrä ja innosta
Kutsu HR-asiantuntija jäsentämään työn ja johtamisen murrosta kanssanne tai kartoita kulttuurinne nykytila nopealla kyselyllä.
Projekti
Kehitä ja ratkaise
Kartoita HR-toimintojen nykytila ja laadi HR-ohjelma tai osaamisstrategia. Kehitä johtamista, kulttuuria ja työntekijäkokemusta tai valmenna esihenkilöitä.
Jatkuva
Vapauta ja hallitse
Hanki tarvitsemasi HR-osaaja akuuttiin tarpeeseen. Kehitä henkilöstöä, HR:ää ja työntekijäkokemusta systemaattisesti.
Kysy lisääTutustu palveluihin tarkemmin
Luo kestävää kasvua ihmisten kanssa, liiketoiminnan tavoitteisiin kytkeytyen.
Ajankohtaista
referenssit & tapahtumat
Tositarinoita ihmislähtöisestä liiketoiminnan kehittämisestä ja kyvykkyyden kehittymisestä.
Katso kaikki
HR ja valmennus • Strategia ja johtaminen
Ponsse Oyj
Toimme osaamisstrategian osaksi konsernistrategiaamme
HR ja valmennus
Blogi
Yrityskulttuurin johtamisen Q & A
HR ja valmennus • Ulkoistus
Envineer Oy
Interim-osaaja toi avun nivelvaiheeseen
HR ja valmennus
Webinaari
Strateginen HR tukee liiketoimintaa
Kaikki palvelut
Strategia ja johtaminen
Strategiatyöt
Omistajaohjaus, hallitus ja johtoryhmätyö
Projekti- ja muutosjohtaminen
Strategiaviestintä
HR ja valmennus
HR-strategiat ja -johtaminen
Johtaminen ja esihenkilötyö
Yrityskulttuurin kehittäminen
Valmentaminen