Asiantuntijawebinaari 8.10. klo 8-9: ONNISTU STRATEGIAN TOIMEENPANOSSA, osa I

Ilmoittaudu

Tilitoimisto ja talousjohtaminen

Tomi Sarkkinen kasvokuva

Tomi Sarkkinen

Oma motivaatio oppia on kasvun edellytys

Kun Sarkkisen Tomi tuli vuoden 2014 elokuussa Talentreelle töihin, hän oli tytäryhtiö Talentree Talouspalveluiden ensimmäinen työntekijä. Eikä Talentreekaan ollut vielä kovin suuri yritys, mukana oli puolenkymmentä ihmistä.

– Olin tyytyväinen silloiseen työnantajaani. Mutta kun kuulin Talentreesta ja sain mahdollisuuden lähteä mukaan kehittämään toimintaa, uteliaisuus voitti, Tomi kertoo.

Hän arvelee, että tärkeimpiä päätöstä puoltavia tekijöitä olivat hyviltä vaikuttavat tyypit ja mielenkiintoisen kuuloinen kokonaisuus.

– Pääsin katsomaan toimintaa alusta asti. Silloin oli myös nähtävillä, että vastuuni voivat kasvaa vuosien mittaan ja sekin kiinnosti minua, Tomi kertoo.

Vaati kuitenkin rohkeutta jättää valtakunnallinen ketju ja hypätä uuden yrityksen kelkkaan. Nuoreen yritykseen tullessa Tomin odotukset olivat innostuneet ja odottavat. Kylläkin tiedossa oli, että uutta olisi paljon eikä kaikki varmaankaan olisi aluksi kovin selkeätä. Työt ovat vaihdelleet asiantuntijan töistä konsultointiin, sisäiseen kehittämiseen ja asiakkuuksien käynnistämiseen.

Olen halunnut ottaa asioista selvää ja imenyt tietoa muilta. Tämä on sellainen ympäristö, jossa oppii paljon.

Tomi Sarkkinen, liiketoimintajohtaja, Talentree

Tukea tarjolla tarpeen mukaan

Vuosien mittaan Talentree Talouspalvelut ovat kasvanut reilu kymmenen henkilöä työllistäväksi tiimiksi. Tradenomina taloon tullut Tomi suoritti työn ohessa kauppatieteen maisterin tutkinnon. Hän on myös saanut ennakko-odotustensa mukaisesti lisää vastuuta. Vuoden 2019 alusta lähtien Tomi on toiminut Talentree Talouspalveluiden liiketoimintajohtajana.

– Uusi rooli tuntui luontevalta jatkumolta sekä tarjosi lisää haasteita. Halusin lähteä kasvamaan siihen, Tomi kertoo.

Hän kiittelee sitä, että on voinut itse määritellä, millaista tukea omaan työhönsä on kaivannut, ja sitä on pyritty järjestämään. Esimerkiksi sparrausta ja valmennusta on ollut saatavilla. Ammatillisen kasvun tärkeimpänä tekijänä Tomi pitää kuitenkin omaa motivaatiota.

– Olen halunnut ottaa asioista selvää ja imenyt tietoa muilta. Tämä on sellainen ympäristö, jossa oppii paljon. Liiketoiminnan vetäminen on merkinnyt vastuiden kasvamista. Uutena palettiin ovat tulleet muun muassa strategiatyö sekä tavoitteiden asettaminen ja toteutus.

Pyrin olemaan avuksi tiimiläisille ja auttamaan heitä eteenpäin.

Tomi Sarkkinen, liiketoimintajohtaja, Talentree

Myös esimiehenä toimiminen on vaatinut oman kasvunsa.

– Tahdon olla helposti lähestyttävä esimies ja osaltani toteuttaa Talentreen matalaa hierarkiaa. Pyrin olemaan avuksi tiimiläisille ja auttaa heitä eteenpäin. Itseäni haluan kehittää kokonaisvaltaisesti kaikilla osa-alueilla. Erityisesti haluan johtaa ja selkiyttää omaa tekemistäni entistä paremmin, jotta voin keskittyä tärkeisiin asioihin.

Talentreen kasvusta huolimatta Tomi kokee, että yrityksen ilmapiiri ja toimintakulttuuri ovat säilyneet innostavina.

– Töitä on edelleen mukava tehdä, koska meillä on paljon fiksuja ja erilaisilla osaamisprofiileilla olevia ihmisiä. Hyviä tyyppejä!

Tutustu Tomiin

Tomi Sarkkinen

Operatiivinen johtaja, talouspalvelut; taloushallinnon asiantuntija

Liiketoimintalähtöinen talouden ammattilainen vahvuutenaan kasvuyritysten talousjohtaminen ja taloushallintoprosessien kehittäminen.

+358 50 595 4498 tomi.sarkkinen@talentree.fi
Tomi Sarkkinen kasvokuva

Lue lisää

Tilitoimisto & talousjohtaminen

Hoidamme taloushallinnon luotettavasti ja nykyaikaisesti ja lisäämme yrityksenne talousosaamista. Vahvuutemme on liiketoimintalähtöisyys ja strateginen ote, joiden avulla luomme kanssasi kannattavuutta, kustannussäästöjä ja kasvua.

Tutustu palveluun