Webinaari 30.4. klo 9-10: Strategian toteuttaminen arjessa

Ilmoittaudu

Kumppanin osaaminen on kaikki kaikessa

Toni Saksman, toimitusjohtaja, Kalpa Hockey Oy

Luvut ovat todella tärkeitä liiketoiminnassa ja sen ohjaamisessa. Taloushallinto on mielestäni sellainen toimi, jota ei kannata harjoitella ja opetella. Luvuilla ohjataan, ja ne ovat keskeisiä siinä, missä mennään ja minne ollaan menossa. Näin ollen taloushallinnon kumppanin osaaminen, luotettavuus ja ripeys ovat merkityksellisiä ja keskeisiä asioita. Juuri näitä saimme Talentreelta vieläpä hyvin haastavassa lähtötilanteessa.

Pääsimme heti liikkeelle ja eteenpäin.

Toni Saksman, toimitusjohtaja, Kalpa Hockey Oy

Lähtötilanne oli haastava

Talentreen ja KalPan yhteistyö sai alkunsa huhtikuussa 2022. Tilanteemme oli vaativa ja poikkeuksellinen, koska työntekijämme joutui yllättäen jäämään pitkäaikaiselle sairauslomalle. Olimme hoitaneet taloushallintoa omin voimin, mutta kun sen osaaja puuttui, tarvitsimme nopeasti asiantuntijan apua.

Vaikeuskerrointa lisäsi se, että huhtikuussa oli tulossa tilinpäätös ja lisäksi olimme juuri vaihtamassa taloushallinnon järjestelmää. Mietimme, miten pystymme hoitamaan asiat ja ottamaan tilanteen haltuun.

Oli selvää, että meillä oli nopea avun tarve. Aluksi tärkein tavoite oli selviytyminen seuraavista kuukausista.

Kokonaisvaltaisella osaamisella ja järjestelmien hallinnalla iso merkitys

Toimialamme on haastava taloushallinnon näkökulmasta, koska liikkuvia osia on niin paljon. Vaikeutta lisäsi vielä roimasti poikkeustilanteemme.

Kun mietimme meille sopivaa kumppania, tärkein kriteeri oli taloushallinnon osaaminen. Koska tarvitsimme apua nopeasti, oli selkeää ottaa toimija, joka ymmärsi meitä. Meillä ei ollut aikaa ohjata ja opastaa, joten kumppanin oli tärkeä osata asiat jo valmiiksi. Lisäksi haimme valmiutta ottaa ohjat käsiin itse.

Tiesin jo entuudestaan Talentreella olevan taitavia henkilöitä, joten valinta oli helppo. Pääsimme heti liikkeelle ja eteenpäin.

Iso plussa oli myös se, että heillä oli käytössään sekä meidän vanha järjestelmämme Procountor että Netvisor, johon olimme vaihtamassa. Oli selvää käyttää heidän apuaan ja asiantuntemustaan järjestelmän vaihdossa. Saimme tiedot talteen ja siirrettyä ne. Lisäksi saimme uuden järjestelmän asetukset ja muut tarpeelliset asiat kuntoon. Talentreen kokonaisvaltaisella osaamisella ja molempien järjestelmien hallinnalla oli meille iso arvo.

Yhteistyön tavoitteet ylittyivät reilusti

Odotukset ylittyivät reippaasti, ja olemme olleet yhteistyöhön todella tyytyväisiä. Talentreen joustavuus, nopeus ja vastuun ottaminen olivat meille erityisen merkityksellisiä poikkeustilanteessa. Asiantuntemus oli erittäin hyvää, ja pyyntöihin vastattiin nopeasti.

Talentreen ansiosta saimme tehtyä tilinpäätöksen täysin aikataulussa. Lisäksi Talentreen asiantuntijoilla oli iso rooli siinä, että järjestelmän vaihto sujui todella hyvin: mm. Tomi luotsasi meitä Netvisorin käyttöönotossa loistavasti. Saimme konkreettisia vinkkejä, jolloin arkemme helpottui paljon. Lisäksi saavutimme järjestelmän hyödyt nopeasti ja tehokkaasti. Kaikkiaan projektiin osallistuivat Hanni, Anne-Mari, Janne ja Tomi.

Käyttöönotto tehtiin kunnolla

Olen sitä mieltä, että asiat ovat hoituneet hyvin juuri siksi, että käyttöönotto tehtiin kunnolla. Saimme juuri meille sopivat ja hyödylliset toiminnallisuudet käyttöön sekä tukea kirjanpitoon ja palkkapuoleen.

Positiivisena yllätyksenä tuli se, miten hyvin saimme yhteistyön aikana kehitettyä myös prosesseja, vaikka lähtötilanteessa emme pystyneet lähtemään isolla kehittymiskulmalla liikkeelle. Ilman asiantuntijan apua tämä ei olisi onnistunut.

Tällä hetkellä resurssimme ovat jo kunnossa, mutta jatkamme yhteistyötä. Talentree on joustava resurssi meille, kun tarvitsemme apua. Nykyään käytämme Talentreen asiantuntemusta pääkirjanpitoon.

Meidän tapauksemme ei siis ollut helpoimmasta päästä, ja silti lopputulos on erinomainen. Talentree Talouspalveluita on helppo suositella, koska saimme niin nopeasti suuren avun.

KalPa Hockey Oy

KalPa on kuopiolainen jääkiekon liigaseura. Seura on osallistunut myös kansainväliseen Champions Hockey League -sarjaan (CHL). Nykyään KalPa-lipun alla pelaavat jääkiekkoa sekä KalPa Hockey Oy:n pelaajat (edustusjoukkue ja A-nuoret) että Juniori-KalPa ry:n lähes 1 000 junioria. Seura on perustettu jo vuonna 1929. Tutustu KalPaan.

Joustavuus, nopeus ja vastuun ottaminen olivat meille erityisen merkityksellisiä.

Toni Saksman, toimitusjohtaja, Kalpa Hockey Oy

Projektissa mukana

Janne Korhonen

Taloushallinnon asiantuntija

Kirjanpidon ja palkanlaskennan osaaja vahvuusalueinaan taloushallinnon prosessien ja raportoinnin kehittäminen sekä liiketoimintaan liittyvien haasteiden ratkominen.

+358 50 304 6542 janne.korhonen@talentree.fi
Janne Korhonen kasvokuva

Anne-Mari Jääskeläinen

Taloushallinnon asiantuntija

Taloushallinnon ammattilainen vahvuutenaan kirjanpito, tilinpäätökset ja veroilmoitukset sekä Procountor-järjestelmän tehokas käyttö.

+358 50 377 8950 anne-mari.jaaskelainen@talentree.fi
Anne-Mari Jääskeläinen

Hanni Parkkali

HR-, palkka- ja taloushallinnon asiantuntija

HR- ja palkkahallinnon sekä taloushallinnon ammattilainen, joka luo ympärilleen sujuvaa työarkea ja rutiineja.

+358 50 575 9952 hanni.parkkali@talentree.fi
Hanni Parkkali kasvokuva

Lue lisää

Tilitoimisto & talousjohtaminen

Hoidamme taloushallinnon luotettavasti ja nykyaikaisesti ja lisäämme yrityksenne talousosaamista. Vahvuutemme on liiketoimintalähtöisyys ja strateginen ote, joiden avulla luomme kanssasi kannattavuutta, kustannussäästöjä ja kasvua.

Tutustu palveluun

Ota yhteyttä

Tomi Sarkkinen

Liiketoimintajohtaja

Liiketoimintalähtöinen talouden ammattilainen. Vahvuusalueisiini kuuluvat kasvuyritysten talousjohtaminen, taloushallinnon prosessit ja niiden kehitys sekä talouden suunnittelu- ja raportointijärjestelmät.

+358 50 595 4498
tomi.sarkkinen@talentree.fi

Varaa tapaaminen