”Suomi on kokoaan suurempi toimija maailmalla”.

Lause on jäänyt mieleeni enkä haluaisi uskoa, että kyseessä oli vain kevyt kehu amerikkalaiselta keskustelukumppanilta. Vuosien varrella Suomi ja suomalaiset ovat vaikuttaneet monella saralla ympäri maailman.

Kun suomalaisista lukee maailmalla, olivatpa kyseessä säveltäjät, jääkiekkoilijat tai yritysten edustajat, on omaan silmääni pistänyt pari asiaa: Ensinnäkin rakkaus siihen, mitä tekee, on äärettömän suuri. Tämän kautta työtunteja kertyy paljon ja tahtoa kehittää asioita. Toisekseen, maailmalle on menty poikkeuksetta aina yhdessä jonkun kanssa.

Ero epäonnistumisen ja onnistumisen välillä voi olla häviävän pienestä asiasta kiinni. Kun luotamme itseemme edes jossain määrin, voi läpimurto olla mahdollinen. Tällöin toinen ihminen voi olla äärettömän tärkeä henkinen voimavara, joka luo uskoa haastavassa paikassa ja laittaa sinut pohtimaan valintojasi.

Annetaan siis yhdessä maailmalla parasta, mitä meiltä löytyy.

Vuoden 2016 lähestyessä loppuaan ja Suomen 100-vuotissyntymäpäivän kynnyksellä Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden totesi lähettämässään onnitteluvideossaan: ”Suomalaiset ovat antaneet maailmalle niin paljon hyvää – aina parastaan”.

Maailmalla on kiperiä ongelmia, jotka muodostavat paljon mahdollisuuksia. Ei ole varmaan parempaa aikaa lähteä kehittämään niitä lukuisia ideoita ja innovaatioita, joita suomalaisilla yrityksillä on. Yrityskoolla ei ole niin paljon merkitystä, kunhan yhteistyö toimii ja asiakaslähtöisyys toteutuu. Koronan runtelema talous kaipaa piristystä. Annetaan siis yhdessä maailmalla parasta, mitä meiltä löytyy.

Ulkopuolinen näkee asiat eri valossa

Kuunnellessani yrityksiä ja niiden edustajia tänä päivänä on ihailtavaa seurata, kuinka paljon luottamusta ja intoa omaan tekemiseen riittää. Haasteet ovat suuret ja maailmalla pärjätäkseen kovaa kilpailua tulee kestää jatkuvasti.

Kaikesta tästä itseluottamuksesta ja kehitysmyönteisyydestä huolimatta olen havainnut, että useaa johtajaa alkaa ennemmin tai myöhemmin vaivaamaan rajoittunut näkökenttä. Alamme uskomaan vain tiettyihin totuuksiin ja tiettyihin näkemyksiin. Vahvistamme näkemystämme hankkimalla tietoa, joka tukee näkemystämme. Tämä voi olla tietoista tai tiedostamatonta. Lisäksi tämä on hyvin inhimillistä ja täysin normaalia. Kupla pääsee syntymään, ja tämä voi estää menestyksen maailmalla.

Kun otamme yhtälöön eri lailla ajattelevia ihmisiä ja ennen kaikkea ihmisiä myös oman kuplamme ulkopuolelta, voimme kehittää liiketoiminnallista tekemistämme, joka lisää mahdollisuuksiamme menestyä kansainvälisillä markkinoilla. Ihminen, joka katsoo yrityksen toimintaa ulkopuolelta, näkee usein asioita, joita yrityksen sisällä ei nähdä.

Tiukka etukeno auttaa kasvu-uralla.

Hiljattain keskustelin kasvavan yrityksen avainhenkilön kanssa. Hän kertaili menneitä tekemisiään ja suunnitteli tulevia liikkeitä. Aiempiin töihin kuului useita hankkeita maailman tunnetuimpien yritysten kanssa.

Hän kertoi havahtuneensa tarkastamaan kasvutavoitteitansa maailmalla käytyään hyvän keskustelun ulkopuolisen neuvonantajan kanssa. Tämä ulkopuolinen taho oli käytännössä ohjannut kasvattamaan rohkeammin tavoitteita ylemmäs. Lisäksi nopeutta toteutuksen suhteen tulisi lisätä. Näillä eväillä kilpailijat jäävät usein taakse. Tiukka etukeno auttaa kasvu-uralla ja mikäli vauhti alkaa hirvittää, on hyvä, että vieressä kaveri, jonka kanssa ottaa töyssyt vastaan.

Osaava kumppani haastaa ja energisoi

Viime aikoina useat yritykset ovat hakeneet uusia suuntia liiketoiminnalleen. On suorastaan sydäntä lämmittävää nähdä kokenutkin yritysjohtaja, joka innostuu uuden edessä ja näkee mahdollisuuksia maailmalla.

Ulkopuolinen taho pääsee usein paljon nopeammin esittämään sellaisia kysymyksiä, joita harva uskaltaa esittää yrityksen johdolle. Osa näistä kysymyksistä hämmentää, on lapsellisen helppoja mutta myös raivostuttavia. Kysymysten, keskustelun ja kunnioittavan haastamisen kautta ulkopuolinen laittaa johtajan perustelemaan ratkaisujaan.

Ulkopuolinen taho pääsee esittämään sellaisia kysymyksiä, joita harva uskaltaa esittää yrityksen johdolle.

Ulkopuolinen voi hyödyntää omaa kokemustaan, verkostonsa kokemuksia tai muita tunnettuja oppeja eri toimialoilta. Kyky luovasti yhdistellä asioita onkin yksi ulkopuolisen toimijan vahvuuksia. Ja usein myös se, ettei hän ole liian perillä tietyn toimialan nyansseista.

Diplomaattinen toiminta on usein hyvästä. Samalla se voi olla äärettömän vaarallista, kun pyritään kehittämään yrityksen kasvuedellytyksiä kotimaassa tai kansainvälisen liiketoiminnan näkökulmasta. Oman kokemukseni mukaan luottamuksellisessa ilmapiirissä, jossa molemmat tahot arvostavat toisiaan, voidaan toiselle sanoa tarvittaessa voimakkaastikin, että ideasi kaipaa vielä työstöä.

Toisen ideoita haastavat kysymykset voivat tuntua jopa raivostuttavilta. Ne saavat kuitenkin ajattelemaan liiketoimintaa uudessa valossa ja siihen juuri pyritäänkin. 

Parhaimmillaan ulkopuolinen on muutosagentti, joka saa organisaation katsomaan asioita uudesta vaihtoehtoisesta näkökulmasta ja toimimaan uudella tavalla. Tarvitaan vaativa tavoite sekä uskottava tehtävälista, johon sitoudutaan yrityksenä. Tämän jälkeen maailman markkinoille meneminen on aikataulutusta, tekemistä, arviointia, seurantaa ja kehittämistä.

Kilpailu maailmalla on kovaa, mutta hyvin usein pienet eroavaisuudet ratkaisevat sen, ketkä pääsevät jatkoon ja asiakkaiden suosioon. Afrikkalainen mietelmä toteaa: ”Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, mene yhdessä”.