Viimeksi kaksi vuotta sitten kirjoittelin ajatuksia brändityömme tiimoilta. Silloin hypättiin digibussin kyytiin ja sillä matkalla edelleen ollaan – tosin aimo annos kokeneempana ja entistä isompana. Tänä vuonna oli taas aika pysähtyä brändin äärelle ja katsoa, mihin tässä kasvupöhinässä on oikein saavuttu.
Uskomme, että yrityksen on kyettävä uudistumaan jatkuvasti. Sama koskee brändityötä: brändi elää ja kehittyy yrityksen mukana, eikä brändityö oikeastaan koskaan lopu. Juuri se brändistä tekeekin niin kiehtovan <3
Brändi elää ja kehittyy yrityksen mukana.
Brändiä rakennettaessa pitää uskaltaa uudistua ja katsoa kohti horisonttia, mutta samalla vaalia vanhaa ja pysyvää, huolehtia omista juuristaan. Usein sännätään suin päin kohti uutta ja hienoa, vaikka oikeasti yrityksen identiteetti on olemassa nimenomaan historiassa: yhteisissä tarinoissa, arvoissa ja tavoissa toimia. Brändiuudistusta suunniteltaessa tulisikin mielestäni ensin pystyä vastaamaan kolmeen kysymykseen:
- Millainen yritys olemme?
- Kuinka olemme saapuneet tähän pisteeseen?
- Minne olemme matkalla?
Näihin kun on löytänyt vastauksen, uskon, että lopputulosta tukee aito ja kestävä pohja.
Kuinka brändiuudistuksemme sitten käytännössä eteni? Meillä työhön osallistui jokainen talentti tuomalla palan itseään kokonaisuuteen. Tiivistin brändityön viiteen vaiheeseen ja toivon, että saat niistä inspiraatiota oman tarinasi rakentamiseen:
1. Nykytila. Brändi resonoi aina kokijassa, ja brändikyselyn avulla halusimme saada mahdollisimman tarkan kuvan nykyhetkestä. Toteutimme kyselyn talenteille, asiakkaille ja sidosryhmillemme. Esimerkiksi Te, arvon asiakkaamme, kuulutitte edelleen entistä selvemmän palvelupaketin perään. Siitä viisastuneena voimme nyt mielestämme ylpeänä todeta, että palveluiden selkeyttämisessä on tällä kertaa selkeästi onnistuttu. Tsekkaapa vaikka itse!
2. Brändihierarkia ja suuntaviivat. Meille luontevinta oli määritellä ensin brändihierarkiaa ja uudistuksen suuntaviivoja: millaisena haluamme tulevaisuudessa näyttäytyä ja kuinka voimme muokata brändiämme kyselyssä esiinnousseiden ehdotusten suuntaan. Halusimme rakentaa konsernille kasvua tukevan brändihierarkian, joka jättää luovaa tilaa myös uusille liiketoimintamahdollisuuksille. Päädyimme mm. siihen, että talouspalveluiden on aika lähteä voimakkaasti panostamaan omaan näkyvyyteensä.
3. Identiteetti. Voimakkaasti kasvava yritys törmää usein kasvukipuihin juuri oman identiteettinsä kanssa ja kasvun hinta voi joskus olla yllättävänkin kova. On todella vaikeaa löytää tasapainoa vanhan ja arvokkaan sekä uuden ja erilaisen välillä. Meillä kulma löytyi loppujen lopuksi vahvuuksistamme: ainutlaatuisista talenteista ja kyvystämme yhdistää teknologia, liiketoiminta ja ihmisyys. Lopputuloksen on toimitusjohtajamme Antti kiteyttänyt oikein osuvasti.
4. Action. Kun identiteetti ja myyntiviesti on pystytty määrittelemään, on aika siirtää suunnitelmat toteutuspöydälle. Meillä uusittiin yrityksen kuvapankki – suunnaton kiitos brändimme visualisoinnista JamJamille! Lisäksi meni uusiksi koko nettisivu, sillä halusimme kehittää sivua enemmän suuntaan, joka mielestämme on toimivan nettisivun päätehtävä: myynnin boostaaminen ja tukeminen.
5. Brändin kosketuspinnat. Viimeisenä määrittelimme, missä kaikkialla brändimme on läsnä ja kuinka voimme brändityötä näissä kosketuspinnoissa edistää. Haluamme, että tarinamme näkyy ja kuuluu, ihan jokaisessa kohtaamisessa ja paikassa.
Lopputuloksesta tuli persoonallinen, lämmin, moderni ja aito, juuri sellainen kuin meidän porukka ja yrityskin. Valokuvissa korostuu yhdessä tekemisen meininki ja meille niin rakkaat itäsuomalaiset maisemat. Henkilökohtaisesti tämä projekti on ollut minulle yksi siisteimmistä töistä ever, ja olen niin kiitollinen, että olen saanut tehdä tätä työtä talenttiystävieni kanssa!
Uusia tuulia toivottaen, Kaisa Railanmaa
P.S. On myös henkilökohtaisen uudistumiseni aika, ja viimeistelen Innovaatiojohtamisen opintoja yliopistolla, hetken poissa työn ääreltä. Mutta no worries! Jos modernit verkkosivut ja markkinointi kiinnostavat, niin ota meidän digitiimiin yhteyttä!