Hallitustutkimus 2024 on näkymä yli 800 suomalaiseen hallitukseen! Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä

Strategia ja johtaminen

Heidi Eskelinen kasvokuva

Heidi Eskelinen

Kaisa Stigell kasvokuva

Kaisa Stigell

Yhdessä tehty strategia luo toiminnalle vahvan pohjan

Teemu Laitinen, toimitusjohtaja, SYS Audit

Laadimme Talentreen kanssa omistajastrategian ja liiketoimintastrategian, jotka toimivat arjessa päätöksenteon ja viestinnän tukena. Selkeä strategia myös lisää konsernimme pito- ja vetovoimaa.

Tavoitteemme oli kirkastaa, mihin suuntaan yritystä viedään.

Teemu Laitinen, toimitusjohtaja, SYS Audit

Halusimme strategian päätöksenteon ja johtamisen tueksi

Meillä on 12 osakasta, joista valtaosa on työskennellyt talossa jo 10 vuotta. Kaksi vuotta sitten ostimme työnantajayrityksemme, jonka omistamme yhteisen yhtiön kautta.

Toimitusjohtajana olin huomannut, että tilanteissa, joissa on tehtävä päätöksiä, en aina tiedä, mihin suuntaan osakkaamme haluavat laivaa viedä. Meillä ei ollut muodollisesti tehtyä strategiaa, vaikka toki asioista oli puhuttu. Strategian merkitys on minulle tuttu ja tunnistin, että meidän on tehtävä pohjatyö kuntoon.

Tavoitteemme oli saada aikaan strategia ja kirkastaa, mihin suuntaan yritystä viedään. Talentreelta Heidi ja Antti näkivät järkeväksi jakaa projektin kahteen osaan: omistaja- ja liiketoimintastrategian laatimiseen.

Strategia on meille työkalu myös rekrytointiin: vaikuttaa siltä, että siitä meille hyötyä henkilöstön pysyvyydessä ja hankinnassa.

Yhteinen suunta ohjaa arkea

Omistaja- ja liiketoimintastrategialla on todella iso merkitys. Aika on kuitenkin rajallista, eikä meillä ole puhdasta hallinnon henkilöä, vaan olemme hyvin itseohjautuva organisaatio. Samalla liikevaihtomme lähestyy viittä miljoonaa euroa, ja työllistämme 50 henkeä.

Meille hakeutuu kaltaistamme porukkaa, joka tietää heti, miten toimia. On hyvä olla ohjenuora, jota pitää seurata ja joka on tiedossa henkilöstöllä. Kaikki ovat viimeistään jälkikäteen ymmärtäneet työn merkityksen, ja palaute on ollut hyvää.

Erityisesti se, että omistajilla on yhteinen suunta, tuntuu tärkeältä. Samoin tärkeältä tuntuu se, että henkilöstö oli mukana prosessissa ja olemme saaneet heiltä hyvää palautetta.

Näen, että strategia toimii myös liimana henkilöstön ja osakkaiden välillä. Meillä on nyt jotain, mitä on yhteisesti käsitelty ja mihin palata. Jos päätöksiä täytyy tehdä kiireen keskellä, voimme helposti katsoa, ovatko ne strategian ja arvojemme mukaisia.

Terävöitimme arvomme osana strategiatyötä. Käytännössä olemme eläneet niiden mukaisesti jo kymmenen vuotta ja kiinnostavaa oli se, että vaikka arvoja ei ollut varsinaisesti esitelty, ne tunnettiin hyvin.

Saimme konkreettisen työkalun tavoitteista ja arvoista viestimiseen

Mielestäni henkilöstön täytyy olla tällaisessa jumpassa mukana. Laaja osallistuminen oli myös yksi peruste käyttää ulkopuolista fasilitoijaa: Näen, että ulkopuolinen fasilitoija mahdollistaa henkilöstön osallistumisen ja tuo työskentelyyn syvyyttä. Ulkopuolisen kanssa projekti ei jää tuuleen roikkumaan kuten monet sisäiset kehityshankkeet, sillä joku muu huolehtii aikarajoista ja siitä, että asiat etenevät.

Liiketoimintastrategiaa tekemässä oli osakkaiden lisäksi iskuryhmä henkilöstöstä. Lisäksi pyhitimme syyspäivillämme yhden päivän strategialle, ja kirkastimme arvomme nykyiseen muotoonsa. Henkilöstöltä tuli myös konkreettisia ehdotuksia kehityshankkeisiin.

Arvoissamme korostuu yhdessä tekeminen, ja siitäkin näkökulmasta on tärkeää, että voimme sanoittaa strategiaa konkretiaksi ja käytännöiksi, esimerkiksi urapolkuja mallintamalla.

Tehty työ näkyy arjessa tällä hetkellä erityisesti rekrytointien yhteydessä. Kun rekrytoimme uusia työntekijöitä kevään kiirekaudelle, kävimme läpi arvot ja sen, miten näemme liiketoimintamme ja tulevaisuutemme. Tämä luo pohjan tavallemme toimia myös uusilla paikkakunnilla.

Myös yrityskauppojen yhteydessä on ollut hyötyä siitä, että meillä on konkreettinen työkalua viestiä tavoitteistamme ja arvoistamme.

Prosessi oli kokonaisuudessaan sujuva

Palaute projekteistamme on ollut pelkästään hyvää. Henkilöstöltä tuli todella hyvää palautetta yhteisestä työpajasta, jonka Heidi ja Kaisa vetivät. Uudet työntekijät ovat kommentoineet, että esitellyt arvot näkyvät toiminnassamme myös käytännössä.

Haimme ulkopuoliselta kumppanilta strategiatyöhön laatua ja osaamista prosessin juoksuttamiseen. Omin voimin työ olisi jäänyt suppeammaksi ja torsoksi. Jälkikäteen osoittautui, että meiltä osattiin kysyä juuri oikeat kysymykset.

Talentreen avulla pääsimme pintaa syvemmälle ja käsittelimme aiheet sillä tavalla kuin kuuluukin. Kävimme läpi muutamia kumppanivaihtoehtoja. Talentree tuntui heti selkeältä vaihtoehdolta.

Yhteistyö oli sujuvaa, helppoa ja antoisaa. Talentreen asiantuntijat olivat ihmisihmisiä, joiden osaaminen oli todella asiantuntevaa. Se, että Heidillä oli myös toimialakokemusta taustassaan, oli ekstraa.

SYS Audit

SYS Audit -konserniin kuuluvat SYS Audit Oy ja Tilintarkastus Riuttanen Oy. Konserni keskittyy pk-yritysten sekä asunto- ja kiinteistöyhtiöiden tilintarkastus- ja neuvontapalveluihin Keski-Suomessa, Savossa, Etelä-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla. SYS Audit on alalla raikas toimija, joka tuottaa lakisääteistä tilintarkastuspalvelua konsultoivalla otteella. Tutustu SYS Auditiin.

Jälkikäteen osoittautui, että meiltä osattiin kysyä juuri oikeat kysymykset.

Teemu Laitinen, toimitusjohtaja, SYS Audit

Projektissa mukana

Heidi Eskelinen

Liikkeenjohdon konsultti

Strategian ja talousjohtamisen asiantuntija vahvuutenaan strategiatyö sekä strategian toteuttaminen, yritysrahoitus ja johtamisen kehittäminen.

+358 50 377 7892 heidi.eskelinen@talentree.fi
Heidi Eskelinen kasvokuva

Kaisa Stigell

Toimitusjohtaja, liikkeenjohdon konsultti, valmentaja

Liiketoiminnan kehittäjä vahvuutenaan strategioiden laatiminen ja toimeenpano, muutoksen läpivienti sekä itseohjautuvien organisaatioiden rakentaminen.

+358 50 368 1320 kaisa.stigell@talentree.fi
Kaisa Stigell kasvokuva

Lue lisää

Strategia & johtaminen

Valitse selkeä yhteinen suunta ja ymmärrys siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Kehitä kykyänne johtaa tehty työ arkeen ja toteuttaa muutos.

Tutustu palveluun

Ota yhteyttä

Antti Haapakorva

Strategia & johtaminen

Talentreen perustajaosakas ja kasvun moniottelija, jonka intohimona on yritysten strateginen kehittäminen. Parhaimmillaan strategia- ja hallitustyössä, kehittämässä OHJ-ketjua sekä haastavissa muutosjohtamisen tilanteissa.

044 056 7444
antti.haapakorva@talentree.fi

Varaa tapaaminen