Johtamisjärjestelmä rakentui sujuvasti kumppanin tuella
Kuva: Puhuri Oy
Puhuri Oy on suomalainen tuulivoimayhtiö, joka tuottaa uusiutuvaa energiaa omistajilleen. Puhuri Oy kehittää, rakentaa, operoi ja omistaa useita tuulipuistoja pääasiassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaan pohjoisosissa. Puhuri Oy:n omistaa 27 kotimaista sähköyhtiötä.
Talentree auttoi Puhuri Oy:tä rakentamaan ISO 9001 ja ISO 14001 -standardien mukaiset laatu- ja ympäristöjohtamisjärjestelmät sekä vastuullisuusohjelman keväällä 2024.
Projektin tavoitteena oli vastata yhtiön kasvuun ja mahdollistaa se edelleen kehittämällä sisäistä tiedon- ja riskienhallintaa. Lisäksi haluttiin jäsentää yhtiön vastuullisuustyötä. Toimenpiteet kehittävät työn sujuvuutta ja tehokkuutta sekä helpottavat perehdyttämistä ja kokonaiskuvan hahmottamista.
”Henkilöstömäärämme on kasvanut muutaman vuoden aikana reilusti. Halusimme toimintatapamme yhtenäiseen kirjalliseen muotoon, jotta tiedonjako on helpompaa ja roolit selviä,” ympäristöpäällikkö Jaana Kangas kertoo projektin tavoitteista.
“
Oli hyvä huomata, että teemme jo monia asioita hyvin.
Jaana Kangas, ympäristöpäällikkö, Puhuri Oy
Parempaa tiedonkulkua
Projektiin lähdettäessä Puhuri Oy:llä oli ennestään joitain prosesseja ja työohjeita kuvattuna. Käytännössä työ aloitettiin puhtaalta pöydältä tarkastelemalla, miten yhtiön nykyinen toiminta vastasi standardeja.
”Kirjasimme perusasioita, jotka olivat suullisesti tiedossa. Oli hyvä huomata, että teemme jo monia asioita hyvin,” Kangas kertoo.
Projektin aikana rakentui käsikirja ja dokumentaatio, joka ohjaa yhtiön toimintaa. Kangas näkee, että asioiden järjestelmällinen kirjaaminen, suunnittelu ja mittaaminen tuo hyötyjä ja lisää kokonaisnäkemystä:
”Johtamisjärjestelmä antaa työkalut asettaa ympäristö- ja laatutavoitteita, seurata niitä ja hyödyntää kertyvää dataa. Erityisen merkitykselliseltä on tuntunut sisäisen tiedonkulun parantaminen.”
Sujuvaa etenemistä
Puhuri Oy on tottunut hyödyntämään ulkopuolista kumppania ja resurssia kehitysprojekteissaan. Talentree valikoitui kumppaniksi mm. kokemuksensa vuoksi:
”Päädyimme Talentreehen, sillä heillä on hyvä ymmärrys pk-yrityksen toiminnasta ja laatujärjestelmien rakentamisesta kaltaisellemme yritykselle”, Kangas kertoo.
”Työskentelymme oli joustavaa ja sujui hyvin. Työpajat olivat tiiviitä ja tuotteliaita ja Outi asiatunteva.”
Työtä tehtiin pääasiassa etäyhteydellä. Työryhmään kuului Puhurilta viisi henkeä, minkä lisäksi asioita on käsitelty ja työstetty niin johtoryhmän kuin henkilöstön kanssa.
”Olemme tyytyväisiä yhteistyön tuloksiin. Talentreen tuoma lisäarvo syntyi erityisesti siitä, että keskityimme olennaiseen, projekti eteni sujuvasti ja ymmärsimme, miten standardeja sovelletaan omaan toimintaamme ja käytäntöön”, Kangas kiteyttää.
Projektista vastasi Talentreella Outi Piisilä, ja yhteistyö jatkuu Antti Huuskosen kanssa sisäisten auditointien ja johdon katselmuksen osalta syksyllä 2024.
“
Johtamisjärjestelmä antaa työkalut asettaa ympäristö- ja laatutavoitteita, seurata niitä ja hyödyntää kertyvää dataa.
Jaana Kangas, ympäristöpäällikkö, Puhuri Oy
Lue lisää
Vastuullisuus & HSEQErota olennainen epäolennaisesta ja rakenna kestävää liiketoimintaa ihmisten, ympäristön ja yrityksesi parhaaksi.
Tutustu palveluunLisää sisältöjä
vastuullisuus & HSEQ
Asiakastarinoita kasvun rakentamisesta vastuullisesti ja kestävästi. Uusimmat sisällöt ja tulevat tapahtumat.
Katso kaikkiNeve Oy
Hyvissä ajoin liikkeelle vastuullisuusraportoinnissa
Jyväskylän Aluetaksi Oy
Johtamisjärjestelmä sujuvoittaa arkea ja lisää uskottavuutta
Blogi
Vastuullisuus on vaikuttavuutta ja kuuluu johdon agendalle
Webinaari
Onnistu HSEQ-johtamisessa
Ota yhteyttä
Antti Huuskonen
Liikkeenjohdon konsultti
Liiketoiminnan systemaattinen kehittäjä, joka auttaa johtamaan strategista suorituskykyä ja parantamaan jatkuvasti.