Webinaari 4.6. klo 9-10: Lisäarvoa tuova strateginen hallitus

Ilmoittaudu

Tilitoimisto ja talousjohtaminen • Ulkoistus

Syvempi ymmärrys yrityksen taloudesta

Teemu Kontkanen, kumppanuusjohtaja, Mediateko Oy

Talentree on toiminut meille ulkopuolisena CFO-palveluna. Yhteistyön tuloksena kannattavuutemme on parantunut ja johdon ymmärrys luvuista sekä niiden vaikutuksista on lisääntynyt.

Koko johtoryhmämme talousymmärrys on kasvanut.

Teemu Kontkanen, kumppanuusjohtaja, Mediateko Oy

Sisulla lukujen päälle

Vuonna 2018 meillä oli takana tappiollinen tilikausi. Tätä ennen tulos oli aina ollut positiivinen, joten tämä harmitti ja vähän ihmetyttikin. Sisuunnuimme ja päätimme pyytää apua, jotta kurssi saadaan käännettyä. Tuolloin meillä ei ollut vielä niin hyvää ymmärrystä talouden luvuista ja siitä, mitkä asiat vaikuttavat kannattavuuteemme. Vesa tuli mukaan ja auttoi meitä hahmottamaan asioita kädestä pitäen.

Talousymmärryksemme on kasvanut

Alussa lähdimme purkamaan myyntiämme, tuotekohtaisia kannattavuuksia ja kuluja rivi riviltä. Kävimme myös kirjanpidon läpi. Meille syntyi kirkkaampi kuva siitä, mistä myyntimme koostuu ja mitkä kulut ovat aidosti relevantteja. Kun tämä työ oli tehty, jatkoimme kuukausittain lukujen läpikäymistä talousjohtoryhmässä. Tästä on nyt viisi vuotta, ja yhteistyö jatkuu edelleen.

Kuluneiden vuosien aikana koko johtoryhmämme talousymmärrys on kasvanut: olemme päässeet lukujemme päälle ja saaneet syvennettyä talousosaamistamme. Vesa on osannut konkreettisesti avata meille, miten mikäkin luku vaikuttaa katteeseen.

Viime vuosina on korostunut se, että kun maailma heittelee ympärillä, on sitäkin tärkeämpää ymmärtää numeroiden taakse ja tarvittaessa osata pyytää apua. Jos tulee tarve sopeuttaa, ymmärrämme paremmin, mitä pitää sopeuttaa, että selviämme vaikean ajan yli.

Sopiva pilke silmäkulmassa

Yhteinen työskentelymme on ollut suoraa ja mutkatonta. Vesa on erittäin asiantunteva, ja hänen pitkä kokemuksensa talousjohdon tehtävistä näkyy tekemisessä – hän osaa hyödyntää kokemustaan ja soveltaa sitä toimialaan ja liiketoimintaan. Yhteistyötämme höystää sopiva pilke huumoria. Epäkohdat nostetaan myös reilusti esiin tarpeen mukaan.

Suosittelen talousosaamisen vahvistusta kaikille yrittäjille, jotka haluavat ymmärtää omaa liiketoimintaansa paremmin. Mistä eurot tulevat, mihin ne menevät ja mikä tekeminen vaikuttaa mihinkin – tämän ymmärryksen lisäämisestä on todella iso apu.

Mediateko Oy

Mediateko on ulkomainosyhtiö, jonka ratkaisut kohtaavat ihmiset niin suurimmissa kaupungeissa kuin vapaa-ajankohteissa ympäri Suomea. Yritys on perustettu vuonna 2008 ja työllistää nykyään 18 työntekijää. Yhtiön työtä ohjaavat vastuullisuus, aitous, asiakaskeskeisyys ja yhdessä menestyminen. Tutustu Mediatekoon.

Yhteistyön tuloksena kannattavuutemme on parantunut.

Teemu Kontkanen, kumppanuusjohtaja, Mediateko Oy

Lue lisää

Tilitoimisto & talousjohtaminen

Hoidamme taloushallinnon luotettavasti ja nykyaikaisesti ja lisäämme yrityksenne talousosaamista. Vahvuutemme on liiketoimintalähtöisyys ja strateginen ote, joiden avulla luomme kanssasi kannattavuutta, kustannussäästöjä ja kasvua.

Tutustu palveluun

Ota yhteyttä

Tomi Sarkkinen

Liiketoimintajohtaja

Liiketoimintalähtöinen talouden ammattilainen. Vahvuusalueisiini kuuluvat kasvuyritysten talousjohtaminen, taloushallinnon prosessit ja niiden kehitys sekä talouden suunnittelu- ja raportointijärjestelmät.

+358 50 595 4498
tomi.sarkkinen@talentree.fi

Varaa tapaaminen