Rakensimme Talentreen kanssa johtamisjärjestelmämme uudelleen tietyin tavoittein, ja Talentree sparraa meitä jatkuvasti ulkoistetun laatupäällikön roolissa. Uudistustyön yhteydessä sertifioimme myös ympäristöjärjestelmämme. Meillä on monia yhteisiä projekteja takana – ja uusia tulossa.
Rakensimme johtamiskulttuurimme nykyaikaiseksi
Isoin muutos, jonka näen työssäni, on se, että johtamisjärjestelmä on nyt kiinteä osa arkeamme ja tapaamme toimia. Uudistustyön teemana meillä ei ollut pelkästään laatu vaan halu rakentaa koko johtamiskulttuuri uudelleen. Perkasimme tehtävät ja toimenkuvat aina pääprosessin kautta tukiprosesseihin, vastuisiin ja velvoitteisiin. Taakse jäi repaleinen ja ajastaan jäänyt laatujärjestelmä, ja tilalle saimme tämän ajan johtamiskulttuuria vastaavan, meitä aidosti palvelevan johtamisjärjestelmän.
Suurin muutos henkilöstön osalta on se, että roolit ovat selvemmät. Tämä näkyy selkeinä toimenkuvina ja tehtävinä, joiden myötä tietynlainen kimpoilu on vähentynyt ja toiminta johdonmukaisempaa. Yrityskulttuurin systematisointi ja terävöittäminen on parantanut seurantaa, resursointia ja tehokkuutta. Selkeä tasonnosto näissä näkyy myös viimeisellä viivalla eli liiketoiminnan tuotoissa.
Uudistuksen myötä laatumme on parantunut ja alkuaikojen autotallimeininki taakse jäänyttä elämää. Samalla reklamaatiot ovat vähentyneet, ja varaosien saatavuus ja huollon systematisointi tehostuneet, kun asiakkaat tietävät kenelle soittavat, kun tarvitsevat jotakin.
Uudistus on ollut meille elintärkeä
Ilman tätä yhdessä tehtyä työtä emme pystyisi enää toimimaan nykyaikaisessa kisakentässä. Asiakkaamme ovat niin vaativia, että ei tällä toimialalla ole mahdollisuutta tarjota tuotteita, jos tiettyjä kulttuurimuutokseen liittyviä asioita ei olisi läpivietynä. Asiakkaistamme esimerkiksi valtionhallinto arvostaa ja vaatii systemaattista suorittamista ja tuotteiden valmistusta. Johtamisjärjestelmämme myötä syntyy automaattisesti tiettyjä tarvittavia dokumentteja.
Sertifioimme nyt myös ympäristöjärjestelmämme. Talentreelta Huuskosen Antti teki dokumentoinnin ja todentamistyön ympäristöjärjestelmän osalta, mikä helpotti meidän työtämme suuresti. Antti on määrätietoinen ja systemaattinen tekijä, ja toimii myös ulkoistettuna laatupäällikkönämme. Tapaamme kerran kuussa tilannekatsauksen merkeissä, ja Antti osaa hyvin nostaa esille ne asiat, joissa pystymme vielä parantamaan.
Talentreehen on opittu meillä luottamaan
Johtamisjärjestelmäämme olivat Talentreelta tekemässä Linda ja Antti, joita molempia pidän korkeassa kurssissa niin ihmisinä kuin asiantuntijoina. Molemmat ovat ammattimaisia, systemaattisia ja määrätietoisia henkilöitä, joten olen kaikin puolin tyytyväinen yhteistyöhön. Yhteistyökumppanin valinnassa painoi kokemus, ja homma on toiminut aina hyvin. Luottamuksen ja näyttöjen myötä on ollut helppo palata pöydän ääreen Talentreen kanssa miettimättäkään muita vaihtoehtoja.
Tulevien vuosien pääpaino meillä on kansainvälistymisessä: Suomen markkinat on pian kisattu, eikä täältä löydy yrityksellemme enää kasvupotentiaalia. Olemme hiljattain pystyttäneet Ukrainan tehtaan, ja seuraava haasteemme on saattaa sen toiminta toden teolla käyntiin.
J5L-Production Oy
J5L-Prodution Oy valmistaa erikoisajoneuvoja mm. sairaankuljetukseen sekä Pelastuslaitoksen ja Tullin tarpeisiin. Yrityksen arvot ja toimintatavat perustuvat luotettavuuteen, toimintavarmuuteen, joustavuuteen ja yhteishenkeen. Alapitkäläinen yritys on perustettu 2008, ja sen liikevaihto vuonna 2018 oli 6,1 m€. Tutustu J5L-Producioniin tästä >> j5l.fi
Kuva: J5L-Production
Mietittekö johtamisjärjestelmän rakentamista tai kehittämistä?
Tarjoamme käyttöösi vankan kokemuksen eri toimialoilta ja erikokoisista organisaatioista. Jos arjen sujuvoittaminen ja jatkuva parantaminen kiinnostavat, ota yhteyttä Jouniin jouni.halonen@talentree.fi tai 040 093 0905.