Strategiatyö kirkasti suunnan asuntomarkkinoiden murroksessa
Kuva: Porvoon Kodit
Porvoon Kodit on Porvoon kaupungin omistama yleishyödyllinen vuokrataloyhtiö. Porvoon Kotien ydintehtävä on tuottaa kohtuuhintaista ja turvattua vuokra-asumista eri elämäntilanteisiin.
Asuntomarkkinoilla toimintaympäristö elää murrosvaihetta: väestön ikääntyminen, syntyvyyden lasku, maahanmuuton vaikutukset asumisen tarpeisiin, kuluttajakäyttäytymisen murros, energiavaatimukset, teknologinen kehitys sekä muutokset rahoitusympäristössä heiluttavat koko toimialaa. Tarve uudistumiselle nähtiin myös Porvoon Kodeilla, jossa uuden toimitusjohtajan Marjut Sandsjoen myötä päätettiin uudistaa yhtiön strategiaa kokonaisvaltaisesti.
Talentree valikoitui kumppaniksi selkeän ja jäsennellyn lähestymistapansa ansiosta. Strategiatyön nelivaiheinen malli vastasi hyvin yhtiön tarpeisiin, ja Pelastetaan strategia! -kirja sekä -podcast syvensivät ymmärrystä tulevasta matkasta jo ennen työn käynnistymistä.
Strategiaprosessin aikana hyödynnettiin laajasti taustatietoa, osallistettiin henkilöstöä ja järjestettiin työpajoja johtoryhmän kanssa. Osa työstä tehtiin omatoimisesti, osa Talentreen asiantuntijoiden Pekka Nurmen ja Hanna Liimataisen fasilitoimana. Strategiauudistuksen omisti johtoryhmä, ja prosessi vahvisti myös sen yhteistä strategia-ajattelua.
Yhteistyön hyödyt:
- Yhteinen näkemys organisaation tehtävästä ja suunnasta keskellä muuttuvaa toimintaympäristöä
- Selkeät painopisteet tuleville vuosille ja viisi strategista valintaa
- Talentreen tuki toi ryhtiä työskentelyyn, uusia näkökulmia ja ulkopuolisia virikkeitä strategiatyöhön
Asiakkaan palaute:
“Yhteistyömme Talentreen kanssa oli kaikin puolin sujuvaa. Työpajat olivat hyvin valmisteltuja ja saimme paljon aikaan lyhyessä ajassa. Vaikka käsittelimme isoja asioita, työ oli mielekästä ja eteenpäin vievää. Talentreen konsultit Hanna ja Pekka huolehtivat, että asiat etenivät ja fasilitoivat prosessin erinomaisesti. Nyt on meneillään ensimmäinen vuosi uuden strategian kanssa ja alku on ollut lupaava – valitut kärkihankkeet ovat edenneet mainiosti ja ensimmäiset maalit lähestyvät. Nälkä kasvaa syödessä ja meillä on kunnianhimoiset tavoitteet jatkoa varten“, kertoo Marjut Sandsjoe, Porvoon Kotien toimitusjohtaja.
“
Nyt on meneillään ensimmäinen vuosi uuden strategian kanssa ja alku on ollut lupaava – valitut kärkihankkeet ovat edenneet mainiosti ja ensimmäiset maalit lähestyvät.
Marjut Sandsjoe, toimitusjohtaja, Porvoon Kodit

Lue lisää
Strategia & johtaminenValitse selkeä yhteinen suunta ja ymmärrys siitä, miten tavoitteet saavutetaan. Kehitä kykyänne johtaa tehty työ arkeen ja toteuttaa muutos.
Tutustu palveluunAjankohtaista
Strategia & johtaminen
Asiakastarinoita arkeen juurtuvasta strategiatyöstä ja tavoitteita kohti etenemisestä. Uusimmat sisällöt ja tulevat tapahtumat.
Katso kaikkiPodcast
OHJ-ketjun toiminta erikoistilanteissa
Blogi
Yhteinen hallinnantunne syntyy osallistavasta strategiasta
Blogi
Omistajaohjaus ja -strategia
Podcast
Patrik Lundell, strategiatyö lähes 150-vuotiaassa panimoyhtiössä
Ota yhteyttä
Antti Haapakorva
Perustajaosakas, liikkeenjohdon konsultti
Kasvun moniottelija vahvuutenaan strategia- ja hallitustyö, OHJ-ketjun kehittäminen sekä haastavat muutosjohtamisen tilanteet.