Minulla oli ilo viettää vuodenvaihteessa kuukausi Floridassa. Aikaikkuna oli normaalia lomareissua avarampi, joten tilaa tuumailla ja tsuumailla ihan normaalia elämänmenoa arjen tasolta oli hyvin. Välillä piti ihan tappaa aikaakin. Perheen sisäinen Uno-turnaus toimi hyvin, niin kuin aina. Sen sijaan perinteisellä Ruotsi–Suomi-vertailulla ei ole enää pitkään aikaan voinut itseään tuhkaa päälleen sirotellen viihdyttää, sillä asetelma alkaa olla turhan selvä. Siinä missä amerikkalaisrouva ihan luontevasti ajelee Volvollaan H&M:ään kuunnellen Abbaa Spotifystä, pitää suomalaisen kuluttajatuotteen löytääkseen ensin eksyä hieman eksklusiivisempaan kyläkauppaan ja sitten kurottaa karkkiosaston ylähyllylle saadakseen sinne piilotetun Panda-pussin käteensä.
Pienenä kansana kilpailukykymme täytyy perustua innovaatioille.
Jos Amerikkaan päätyneiden kuluttajatuotteiden tilaus–toimitusketjuja tarkastelee tarkemmin, alkaa suomalainenkin osaaminen luultavasti nostaa päätään. Emme ehkä ole koskaan olleet erityisen vahvoja brändäämisessä, mutta raskaampi osasto – se, miten teollisuuden ja logistiikan rattaat pyörivät – on jo meille tutumpaa. Niin, ja digi. Olimmehan ensimmäisiä internetin käyttäjiä, wappasimme nokioillamme muun maailman vielä lähetellessä savumerkkejä. Ja näin pitäisi ollakin. Kun olemme pieni kansa, joka alkaa sieltä, mihin eurooppalainen kartta (silloin, kun niitä vielä painettiin) pohjoisen suunnalla loppuu, kilpailukykymme täytyy jatkossakin perustua osaamiselle, innovaatioille ja ketterälle kyvylle omaksua uutta. Muuten jämähdämme Euroopan takapihalle.
Pahoin kuitenkin pelkään, ettemme ole digissäkään niin pitkällä, kuin haluamme ajatella. Esimerkiksi amerikkalaiset serkkumme ovat monessa asiassa kriittiset pari naksua meitä edellä. Tätä oli helppo havainnoida reissun päällä ihan omakohtaisesti. Loistoristeilijät, toki suomalaisvalmisteiset, ovat valjastaneet kasvojentunnistuksen pitkälle paitsi turvallisuuteen, myös kaupallisuuteen liittyen. Ja terminaalissa nuoli osoittaa, mistä lähtevät taksit, mistä puolestaan ”shared ride services”. Miami Beachillä ohi pörähtelevistä Lamborghineista yhä useampi on turo.comin kautta päiväksi käyttöön vuokrattu, ja pienimmästäkin lähikaupasta saa kuitin sähköpostilla, kun on ensin hoitanut maksun Apple/Google/Android Payn kautta. Ostoksen rahoitus onnistuu tietysti mainittujen maksutapojen credit-ominaisuudella, ellei sitten ole jo töräyttänyt TV:ssä aktiivisesti mainostetulla käänteisellä asuntolainalla itselleen mukavia kuukausituloja. Jopa taksit, ne miljoona mailia nähneet, on varustettu fiksuilla älymainosmaksuhärpäkkeillä. Uber puolestaan tuo ihmisten lisäksi myös ruuat kotiin.
Pahoin pelkään, ettemme ole digissä niin pitkällä, kuin haluamme ajatella.
Edellä kuvatut esimerkit ovat helppoja, ja innovaatiot Suomestakin perin tuttuja. Ero tulee teknologioiden käyttöönoton asteessa: olemme siinä selvästi Amerikan serkkujamme perässä, emme edellä. Yhdysvalloissa eletään aidosti todeksi megatrendiä, jonka Sitrakin nosti juuri julkaistussa raportissaan esiin: teknologia sulautuu kaikkeen.
Meidän ikääntyvä ja härmäläistä perimää arvostava digikansamme ajaa corollansa loppuun sillä välin, kun ennakkoluuloton, espanjaa äidinkielenään puhuva amerikkalainen huristelee uudehkolla hyundaillaan lisätienestejä, lennosta asiakasta ja jakamisalustaa vaihtaen. Tällä on iso merkitys: kun emme ole edellä teknologioiden käyttöönotossa, emme kovin herkästi ole sitä myöskään innovaatioiden tuotannossa. Itseään ruokkiva kehä kulkee ohitsemme.
Kuluttajana näinä aikoina on helppo öllöttää. Jos jonkin tarpeen voi sujuvoittaa, palvelumuotoilla ja digitalisoida helppokäyttöiseksi ja intuitiiviseksi, niin levollinen saa olla: joku luultavasti jossain jo pähkii ongelman kimpussa.
Kysy itseltäsi: hyödynnämmekö teknologiaa riittävästi?
Yrittäjän ja toimitusjohtajan näkökulmasta tilanne sen sijaan vaatii välittömiä toimia. Jokaisen liiketoiminnasta vastuussa olevan on kysyttävä itseltään, hyödynnämmekö teknologiaa riittävästi, onko toiminnassamme vielä osa-alueita, joita voisi digitalisoida – ja onko tuotteemme tai palvelumme sellainen, että se pärjää myös tulevaisuudessa.
Lohtua tuo se, että vaikka kiire alkaa olla, juna ei näkemyksemme mukaan ole vielä mennyt; digitalisaatio ottaa vasta haparoivia ensiaskeleitaan. Enää ei kuitenkaan kannata jäädä asemalle odottelemaan. Oma digiagenda on vietävä käytäntöön viimeistään nyt.
