Melkoista muodonmuutosta on meidänkin poppoomme lyhyessä ajassa läpikäymässä. Mutta kun katsoo ikkunasta ulos, niin huomaa helposti maailman muuttuvan ihan yhtä nopeasti. Vielä puolenkymmentä vuotta sitten meillä oli melko tavallinen konsulttitoimisto, jonka isäni kanssa perustimme. Tai no, ehkei se ihan tavallinen ollut, mutta tulokulma oli perin tyypillinen: yritysvalmennus, prosessien kehitys, strategiatyö – you name it.

Uuttakin välillä kokeiltiin. Tutkimuspalveluiden varaan koetettiin rakentaa kasvun tukijalkaa, mutta se ei täysin liiketoimintamalliimme istunut. Toinen uusi aluevaltaus sen sijaan osoittautui oivalliseksi, sillä vuonna 2014 perustettu sähköinen tilitoimistomme laventaa palvelutarjontaamme erinomaisesti. Homma rokkaa kuin ne kuuluisat saniteettitilat kulkuvälineessä, jossa tätä tekstiä raiteiden kopinaa kuunnellen kirjoitan.

Jossain vaiheessa matkan varrella alkoi kuitenkin tuntua, että vauhti ei ihan riitä. Että saarnatessamme asiakkaillemme toimintaympäristön muutoksesta, joku kumma kohmeinen rinki ahdistaa etiäisenä omissakin persuuksissa. Pari vuotta sitten etäinen aristus kirkastui kylmäksi todellisuudeksi: digijuna donkkailee myös asiantuntijabisneksen analogisia aivoituksia enempiä kyselemättä. Päätimme aloittaa transformaation, kuten ketterän yrityksen kuuluukin. Suunnitelma konkretisoitui jo enemmän kuin varttimailin, kun uusi digiliiketoimintaan keskittyvä tytäryhtiömme parkaisi kasvunnälkäisestä suustaan ensimmäiset ykköset ja nollansa tasan vuosi sitten. Meillä oli selkeä näkemys siitä, miten liikkeelle tulee lähteä: annamme asiakastarpeen ohjata. Se osoittautui tässä(kin) hyväksi strategiaksi.

Vuoden aikana on tullut selväksi, että markkinassa on huutava tarve ainakin analytiikan, digimarkkinoinnin ja palvelumuotoilun osaajista. Lisäksi yrityksillä on kasvava kiima kohdata omia asiakkaitaan yhä monikanavaisemmin ja mutkattomammin – ja hyvä niin. Tämä luo kysyntää esimerkiksi erilaisille ohjelmistoratkaisuille, joilla asiakaskokemuksesta voidaan muotoilla kilpailuetu.

Asiakastarpeen selkiydyttyä tarvittiin osaajia. Paljon osaajia. Ja on heitä jo kiinnitettykin – todellisia digialan huippududeja ja -dudetteja! Tehtävää helpottaa, että hakemuksia on tullut jo pitkälti toista sataa. Välillä vauhti saa kuitenkin ottamaan tukea väentungoksesta kärsivän toimistomme ainoasta vapaasta pöydästä.  Digitiimissämme oli vuosi sitten yksi henkilö. Syksyllä heitä on yhdeksän. Vuoden päästä varmaan tuplasti.

En sitä toki ääneen tunnusta, mutta kun digivelhomme Kimmon puheessa toistuu full stack devari, nostaa sisälläni päätä eräs teiniaikoina ponnarin kanssa heilunut full stack hevari, ja pudistelee hieman epäuskoisena päätään. Syy on selvä: melkoista muodonmuutosta on meidänkin poppoomme lyhyessä ajassa läpikäymässä. Mutta kun katsoo ikkunasta ulos, niin huomaa helposti maailman muuttuvan ihan yhtä nopeasti. Se hieman rauhoittaa – ja innostaa!

Tulee siisti syksy. Voi pojat. Meinaan silti malttaa lomailla – jaksaa sitten painaa kaasua. Suosittelen sitä Sinullekin 🙂

Kesäterveisin, Antti Haapakorva