Tilitoimisto ja talousjohtaminen • Ulkoistus

Taru Sutinen kasvokuva

Taru Sutinen

Hanni Parkkali kasvokuva

Hanni Parkkali

Koko konsernin asiat hoituvat kerralla

Kuvat: Envineer Oy

Ympäristökonsultointia ja -suunnittelua asiakkaille tarjoava Envineer on kasvanut viime vuosien aikana reilusti. Liiketoiminnan käynnistyessä vuonna 2017 yrityksessä työskenteli 7 henkilöä. Vuonna 2020 Envineerin liikevaihto oli jo yli 3 miljoonaa ja vuoden 2024 lopussa yli 8 miljoonaa.

Huiman kasvun lisäksi vauhtia on ollut myös toiminnan ulkopuolella, sillä yrityksellä on nykyisin kaksi sisaryritystä: HSEQ- ja vastuullisuuskentällä toimiva Safetyneer sekä yhdyskuntasuunnittelua tarjoava Plandea. Yhdessä yritykset muodostavat Envineer Group -konsernin, joka työllistää vajaat 90 henkilöä.

Koko konsernin näkökulmasta talouden seuranta on ehdottoman tärkeä kasvussa onnistumiselle.

Niko Karjalainen, toimitusjohtaja, Envineer Oy

Talentree Talouspalvelut on tukenut Envineeriä vauhdikkaissa vuosissa toimimalla vakaana tilitoimistokumppanina ja sparraajan kasvun käänteissä. Yhteistyö pitää sisällään laajan palkanlaskennan ulkoistuksen, koko konsernin kirjanpidon, sparrausapua HR-asioissa sekä täsmätarpeita, kuten kesäajan tuurausapu tai johtoryhmän raportoinnin kehittäminen.

Envineer Goupille kumppanuus mahdollistaa talousasioiden sujuvan hoitamisen ja jaetun näkymän konserniyhtiöiden kesken sekä yhden luukun periaatteella saatavan palvelun. Osaltaan sujuvan yhteistyön mahdollistaa täysin sähköinen taloushallinto, joka hoidetaan Netvisor-ohjelmiston kautta.

Apua arkeen ja erikoistilanteisiin

”Yhteistyömme Talentree Talouspalveluiden kanssa on ollut todella sujuvaa”, kiittelee Envineerin taloushallinnon asiantuntija Mervi Nevalainen. ”Palvelutaso on pysynyt korkeana vuodesta toiseen. Erityisen arvokasta meille on, että voimme aina luottaa Talouspalveluiden ammattitaitoon ja osaamiseen. Oli kyseessä millainen tahansa palkanlaskennan tai kirjanpidon erikoistilanne, saamme aina vastauksen.”

Talentreella työt hoidetaan tiiminä, millä varmistetaan monipuolinen osaaminen, varahenkilöt ja ennen kaikkea ketterä asioiden hoitaminen. Envineerin kirjanpidosta vastaa Taru, joka huolehtii koko konsernin kuukausi- sekä vuositason kirjanpidosta.

Palkkahallintoa hoitaa Hanni, josta saa myös sparrauskaverin niin loma-, työaika- kuin muissakin HR-asioissa. Erityisesti henkilöstömäärän kova kasvu nostaa Envineerillä jatkuvasti eteen erilaisia palkka- ja henkilöstöhallinnon kysymyksiä, joissa kokenut kumppani on arvokas tuki.

”Talentreen tarjoama tuki on merkittävä palanen yrityksemme arkea. Päivät ovat toisinaan hektisiä ja kysymyksiä voi olla paljon pöydällä. Taitavien ammattilaisten kuten Hannin kanssa asiat kuitenkin aina hoituvat. Olemme oppineet paljon yhteistyömme kautta, mikä on itselleni myös henkilökohtaisesti tärkeää”, kertoo Envineerin henkilöstöpäällikkö Aku Tuppurainen.

Tutun kumppanin kanssa asiat on helppo hoitaa, kun välit ovat mutkattomat ja kynnys kysyä matala.

Jatkuva kehittäminen vie eteenpäin

Jatkuvien palveluiden lisäksi Talentree Talouspalveluiden apua on hyödynnetty esimerkiksi johtoryhmän raportoinnin kehittämisessä. Envineer onkin malliesimerkki yrityksestä, jossa ymmärretään prosessien kehittämisen tarve suhteessa kasvuun.

Jatkuva kehittäminen yhdistää Envineer Groupia ja Talentree Talouspalveluita ja tuo yhteistyöhön eteenpäin vievän draivin, jonka merkitys korostuu kasvuyrityksessä.

”Koko konsernin näkökulmasta talouden seuranta on ehdottoman tärkeä kasvussa onnistumiselle. Meille on suuri lisäarvo siitä, että on luotettava ja pitkäaikainen kumppani, joka tuntee koko Groupin rakenteen ja jolla on kokonaiskuva asioista”, summaa Envineer Groupin toimitusjohtaja Niko Karjalainen.

”Ja onhan tämä yrityksen kannalta taloudellisesti viisasta. Palvelu skaalautuu kivuttomasti tarpeemme mukaan ja olemme saaneet pidettyä oman organisaatiomme virtaviivaisena.”

Voimme aina luottaa Talouspalveluiden ammattitaitoon ja osaamiseen.

Mervi Nevalainen, taloushallinnon asiantuntija, Envineer Oy

Lue lisää

Tilitoimisto & talousjohtaminen

Hoidamme taloushallinnon luotettavasti ja nykyaikaisesti ja lisäämme yrityksenne talousosaamista. Vahvuutemme on liiketoimintalähtöisyys ja strateginen ote, joiden avulla luomme kanssasi kannattavuutta, kustannussäästöjä ja kasvua.

Tutustu palveluun

Ota yhteyttä

Outi Harju

Liiketoimintajohtaja, Talouspalvelut

Kokenut taloushallinnon ja johtamisen asiantuntija, joka katsoo uteliaasti tulevaisuuteen ja kehittää ratkaisuja liiketoimintojen tarpeisiin.

+358 50 468 0922
outi.harju@talentree.fi

Varaa tapaaminen