Mietin joskus, mikä on minulle yrittäjänä henkilökohtaisin asia Talentreessa. Mikä on se osa-alue, johon on vaikein suhtautua objektiivisesti – ja johon liittyvä arvostelu saa niskakarvat säpäkimmin sojoon. Vastaus on lopulta ilmeinen: brändi.
Brändiin kiteytyy ihan kaikki: ketä olemme, mitä pidämme tärkeänä, miten toimimme, mitä ajattelemme – ja mitä muut ajattelevat meistä. Kaikki, mitä teemme tai jätämme tekemättä, rakentaa brändiämme suuntaan, jota on mahdoton täysin hallita. Ei ihme, että asia on jotenkin pyhä.
Samasta syystä brändikyselyn tekeminen pikkuisen jänskättää. Toteutimme sen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, edellistä nettisivu-uudistusta tehdessämme. Palaute oli vilpittömyydessään ihan timanttista ja tarjosi kosolti tarttumapintaa. Meiltä esimerkiksi toivottiin rohkeampia kannanottoja ja asiantuntijalausuntoja, joilla osaltamme rakennamme maailmaa haluttuun suuntaan. Olemme tarttuneet haasteeseen mielestäni aktiivisesti; esimerkiksi tällä palstalla on kirjoituksia monesta eri ajankohtaisesta aiheesta. Myös tuolloin hieman erillisenä näyttäytyneen digipalvelupaletin kytkemistä kokonaisvaltaisen mielenrauhan edistämiseen toivottiin. Tässäkin on mielestäni otettu leijonanloikka: nykytoimeksiantomme yhdistävät usein sekä palvelumuotoilun että sitä tukevan teknologian.
Nykytoimeksiantomme yhdistävät usein sekä palvelumuotoilun että sitä tukevan teknologian.
Asioissa on siis edetty, niin kuin kunnon kasvuyrityksen kuuluu, mutta tehtävääkin on. Asia tuli selväksi uusimman, tänä keväänä toteutetun brändikyselymme tuloksia katsellessa. Tässä poimintoja ja ajatuksiani niistä:
- Vastaajia oli melkein 100. Aivan älyttömän hieno juttu! Nöyrin kiitoksemme kaikille teille – autatte meitä kehittämään palveluitamme suuntaan, jossa yhä paremmin voimme arvolupauksemme lunastaa.
- Arvomme välittyvät toiminnastamme hyvin. Avoimissa vastauksissa toistuvat sanat osaaminen, ammattitaito ja positiivisuus, jotka ilmentävät arvojamme ilahduttavan monipuolisesti.
- Ennalta annettuja vastakohtia (esim. jähmeä – ketterä) arvioitaessa isoimman äänivyöryn keräsi ”helposti lähestyttävä”. Se tuntuu hyvältä.
- Ennalta määritellyn adjektiivilistauksen top-4-sanat ovat mutkaton, tehokas, asiantunteva ja avoin. Vastaavasti kukaan vastaaja ei nähnyt meitä välinpitämättömänä tai masentavana. Thank god.
- Väittämään ”Uskon, että Talentree tulee tulevaisuudessa kasvamaan ja menestymään” arvosanaksi saimme 4,44 (asteikolla 1-5). Jes. Kiitos luottamuksesta. Niin uskomme mekin 🙂
- Tilitoimistomme Talentree Talouspalvelut Oy ei onneksi ole niin piilossa brändihierarkiamme sopukoilla, kuin olimme pelänneet. Se on hyvä. Mutta jatkossa tiimiä tullaan entistä enemmän nostamaan ansaitsemalleen framille.
No, löytyikö kehitettävää? Sure. Ja se on hyvä. Jos nimittäin meinaa kehittää, pitää osata myös kehittyä. Ja ihan koko ajan. Keskeiseksi kehitystarpeeksi nousee sama asia kuin jo aiemmassakin brändikyselyssämme: palvelukokonaisuuttamme täytyy selkiyttää. Väittämän ”Minulle on selvää, mitä palveluita Talentree tarjoaa” kokonaisarvio oli 3,5 (asteikolla 1-5). Se on tietysti aivan liian vähän. Olemmekin aloittaneet viestintäuudistuksen, jota työstetään tässä taustalla kaikella talenttitarmolla. Ulostulo tapahtuu viimeistään uuden toimistomme tupareissa. That’s a promise.
Terveisin, Antti Haapakorva