Kirjoitin noin vuosi sitten kiitoslistan edellisen kalenterivuoden mieltä ylentävistä hetkistä. Se tuntui hyvältä. Joten otetaanpa uusiksi. Kiitollisuuden aiheita oli, toden totta, myös vuodessa 2017! Talentreen vuosi oli vauhdikas, eikä kurveissa turhaan jarruteltu. Lue, millainen oli talenttien vuosi 2017 toimarin silmin. Laitan näitä jälleen ns. luovassa aakkosjärjestyksessä, koska vaikea näitä on mitenkään priorisoida.
Ahmetti ja Mehmetti Ky. Kaksi parrakasta miestä, yksi yhteinen tavoite: saada aikaan jotain hyvää, jotain itseä isompaa – ja samalla työllistyä. Muistan aina sen illan koko ajan ahtaammaksi käyvän toimistomme ”olohuoneessa”, kun Mehdi ja Ahmed kertoivat omasta taustastaan ja siitä, miten he olivat turvapaikanhakijoiksi Suomeen päätyneet. Omat murheet tuntuivat kovin, kovin pieniltä. Leipomo ei lopulta lähtenyt tavoiteltuun jauhonpölyiseen liitoonsa, mutta tärkeä oli kuitenkin se viesti, joka toiminnasta välittyi: yritteliäisyydelle on aina tilaa ja tilausta.
Asiakkaat. Kulunut vuosi toi jälleen mukanaan nopeaa kasvua. Tärkein asia kasvun taustalla on se, että yhä useammat yritykset ovat luottaneet meihin, ja halunneet aloittaa kanssamme yhteistyön – ja samaan aikaan nykyisten kanssa on saatu sitä jatkaa. Siitä nöyrä kiitos! Talentit vetävät kättä lippaan ja lupaavat olla tänä vuonna entistäkin nohevampia.
Juhmetti ja Mihmetti. Ensimmäisen kohdan irakilaisystävien kautta tutustuin lähemmin myös kahteen uuteen ystävään, Sutisen Mikaan ja Antikaisen Jukkaan. Mikan kanssa olimme sopineet yhteistyön aloittamisesta jo aiemmin, ja se syvenikin vuoden kuluessa hallituksen puheenjohtajan rooliksi. Jukan kanssa meillä on hyvin syvällinen coaching-suhde, jonka kautta saan tarveaineita omalla kehityspolullani. Molempien miekkosten vaikutus on ollut jo nyt melkoinen. Tähän kun lisätään hallitustamme vahvistavat Juho Jokinen ja Antti Ikonen, niin sparraajakööri on kyllä melkoinen, vaikka itse sen sanonkin. Tunnen suurta iloa siitä, että yhteistyö jatkuu myös vuonna 2018!
Kasvava digitiimi. Rekrytään full stack -devareita, julistimme keväällä, ja pikkuisen rinnassa puristi. Samalla ilmoitimme tavoitteeksemme 10 uuden digitalistin rekrytoinnin. Se tuntui aika hurjalta, pakko se on tunnustaa. Mutta junamatkalla Suvin ja Kimmon kanssa puolileikillään muotoiltu julkilausuma tuntui yhtäkkiä ihan mahdolliselta, kun kassavirtalaskelman kautta sitä haarukoitiin. Nyt ei kaduta: tavoite täyttyi kirkkaasti, ja uskallan sanoa meillä olevan maakunnan kovin digitalistitiimi asiakkaidemme palveluita muotoilemassa, mittaamassa, markkinoimassa ja kehittämässä.
Palvelumuotoiluosaamisen kasvu. Edelliseen kohtaan liittyen, palvelumuotoilu on ottanut luontevan osan tarjoomassamme. Olemme päässeet muotoilemaan niin isojen kuin pienempienkin yritysten tuotteita ja palveluita. Se on paitsi älyttömän hauskaa, myös armottoman ajankohtaista. Tänä päivänä ihan jokainen yritys joutuu miettimään tarjoomaansa koko ajan, ja tietysti asiakkaasta lähtien. Eikä siltä paljon puhutulta peikolta nimeltä disruptio taida välttyä kukaan.
Taloustiimin palveluasenne. Tytäryhtiömme Talentree Talouspalvelut on kasvanut vähän tässä ”isoveljen” varjossa 7 asiantuntijan huippuyksiköksi ja näyttää jo nyt meille muille mallia monessa asiassa. Palveluita ei ole kovin paljon vielä aktiivisesti markkinoitu, koska kasvu on tullut luonnostaan olemassa olevien konsultointiasiakkaiden kautta. Samalla on jätetty työrauhaa kehittää prosessit ja tekeminen alusta asti sille tasolle, mitä tämän päivän kasvuhaluinen asiakasyritys vaatii. Kehitystyö on tuottanut tulosta: esimerkiksi asiakastyytyväisyyskyselyssä kysymämme palveluasenne sai asiakkailtamme arvosanaksi 4,9/5,0. Tulokset otettiin nöyrästi mutta ylpeänä vastaan.
Unelmana Työ -valmennuksemme. Toimivaksi havaittua konseptia on laajennettu koko maakuntaan ja mikäpä on laajentaessa: yhä useampi kasvuyritys nimeää työvoimapulan suurimmaksi kasvun esteeksi, ja valmennuksen kautta olemme vastanneet tähän tarpeeseen. Työllistymisprosentit ovat olleet huikeita!
Ytimekäs hankkeemme Innovaatiotalkoot. ESR- ja EU-rahoitteisia hankkeita usein parjaillaan tehottomiksi, mutta mielestäni tässä yhteisponnistuksessa on aidosti saatu hyvää aikaan. Alueellisen valmistavan teollisuuden yhteistyön lisäämiseksi tarkoitettu hanke on tuottanut aidosti käyttökelpoisia uusia ajatuksia. Tiimimme Antti ja Linda sekä kasvuyritysten väsymätön moniottelija, senior adviserinamme toimiva Jukka Laakkonen ovat saaneet yhdessä osallistujayritysten kanssa aikaan toimintamalleja, joilla on aito mahdollisuus jäädä elämään myös hankkeen jälkeen.
Näillä kiitoksilla tämä Korvan poika lähtee uuteen vuoteen. Ei tule kuulkaa huono vuosi tästäkään, sellainen on fiilis.
Antti Haapakorva, Talentree Oy